torstai 23. joulukuuta 2010

Kämppä kohillaan

Tänään matkasimme Orlandosta Kissimmeen Fleamarkettien kautta puoliväliin Miamia, Port Saint Lucie:en. Huomenna jatkamme edelleen Miamiin, josta ylihuomenna alkaa kotimatka. Kahden viikon irtiotto Floridassa on todellakin ollut irrottautuminen arjesta, ja vaikka täältä lähteminen tuntuu hieman haikealta, niin joutaahan tästä jo takaisin kotiin kissan luo!

Jouluun on kuitenkin vielä yö ja kotimatkaan kaksi, joten eiköhän eletä tätä päivää ja kelata vielä puoli vuorokautta taaksepäin. Aamupäivällä siirryimme siis noin sata mailia Atlantin rantaa alaspäin ja majoituimme Port Saint Lucien läntiseen osaan Castle Pine Golf Villas -huviloihin. Huviloita oli tarjolla yhdestä viiteen makuuhuoneella. Me valitsemamme kaksi yhden makuuhuoneen huvilaa. Huvilat sijaitsevat aivan PGA-golfkentän vieressä, ja suurista odotuksistamme huolimatta huvilat olivat vielä hulppeammat kuin osasimme edes unelmoida!
Huvilassa on mm. hehtaarin kokoinen muumi-roskis, kaksi vessaa, kolme telkkaria, normi-olkkarin kokoinen vaatehuone ja iso parveke. Luksusta matkalla, muttei vielä voita kotioloja!
Tammikeittiö ja kolmen tunnin lasagnen uuni
Parvekkeelta avautuu näkymä PGA-golfkentälle.
Makuuhuone kuin hotellissa, mutta korkeampi ja kodikkaampi
Vanhempani lähtivät pelaamaan viereiselle golfkentälle, ja me lähdimme tutkimaan lähiseutua ja sen rantoja. Port Saint Lucie on tavallinen jenkkikaupunki, jonka kylkeen on kasvanut PGA-golfkentän yhteyteen huviloiden ja varakkaamman väen keskus. Ajoimme Atlantin rannikkoa etelään ja Jensen Beachistä takaisin rannikon vieressä olevaa saaririuttaa pohjoiseen aina Fort Pierceen saakka, tutkaten paikallista rakennuskantaa ja myynnissä olevia asuntoja. Kyllä täälläkin passaisi elellä.
Paikallista huumoria liikennevaloissa
Atlantin ranta on sileä ja pitkä mutta tosi tuulinen.
Jensen Biitsin asuinkerrostaloja
Rantareitillä Jensen Beachiltä Fort Pierceen oli idylliset maisemat.
Oh America!
Auringonlasku oli punainen.
Kauniisti valaistut palmut
Ja silläkin uhalla, ettei tämä mitenkään kuulu päivän teemaan, niin vähän meitä huvitti oheinen ilmoitus moottoritien bensa-asemalla.
"Letkut yltävät molemmin puolin kulkuneuvoa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti